Seppo Peltola



    


Rakastua voi milloin vain. Rakkaus on sokea, ymmärtäväinen ja pitkämielinen. Rakastua voi monta kertaa, todistaa laulukin. Rakkaus on intohimon, omistamisen ja vihan kolmiyhteys, väitän minä. Koneellakin on tunteet, kerrottiin aikanaan yrittäen puolustaa automaatiota ja liukuhihnatyötä. Jos joskus olen ollut epäileväinen edellä mainituista asioista, niin nyt lankesin omaan rysääni.

Kesällä 2000 näin Hyvärisen vajassa lasikuidutettavana olevan vanhan 7-metrisen avoveneen. Se ei ollut oikein minkään mallinen. tarkoitan ettei se ollut puhdas " Meriläinen" , "Fiskari", mutta jotain sinne päin. Kokka oli oudon pysty ja suippo. Perä kuin kanan p....
Kaaret oli veistetty paksuista tammenoksista ja kylkilankut kahden kämmenen levyisestä tuntemattomasta puusta. Kahden metrin pätkinä.
Suoraan kysymykseen :"Myytkö?", sain yhtä suoran vastauksen : "No, en nyt, ainakaan".

Kuulin paatin seilanneen joskus sodan alkuvaiheessa Viron rannikolta tänne, tuoden lastin virolaisia pois sodan jaloista. Jotain kautta paatti päätyi Muskossa Höglundin omistukseen.  Nyt olen kuullut että kaikki sen aikuiset nuoret, nyt jo liki/ yli -60-kymppiset ovat sillä tansseihin kulkeneet.
Hyvärinen siis veteli lasikuitua pintaan ja suunnitteli moottorinkin asentavansa.

Suuri oli hämmästykseni kun menneenä keväänä Hyvärinen totesi: "Osta paatti". Hetkessä selvisi mistä puhuttiin ja kun sukulaisia ollaan, hintapyyntökin oli sopiva. Käveltiin rantaan vilkaisemaan trailerilla lepäävää vanhusta. Nyt tullaan asian ytimeen, niinkuin Pulkkinen sanoisi. Keskellä venettä nökötti nukkavierun näköinen 2-pyttyinen Wickström.

Tässä kohtaa palataan tuonne alkuun. Rakastumiseen ym. sellaiseen. Olin myyty. Niin oli myös paatti. Kättä päälle ja käsirahaa. Ei muuta kun pulpettivene myyntiin. Vanhat laivurinvaistot leiskahtivat kuin kuloliekki. Hyvästi perätuupparit. Moottori keskellä venettä on kuin uuni keskellä taloa. Se on sydän.

Kevät siinä vierähti. Oli kaikenmaailman pohjarallien, ruorisysteemin, ja hallintalaitteiden suunnittelua ja tekoa. Vaikka aikaa tuntui olevan loputtomasti, pian huomasin että ensimmäiset kesävieraat tulevat kohta. Ei muuta neuvoa kuin vene vesille. Härkää sarvista ja Wickströmmi käyntiin. Voi hyvä Sylvi, nöyrästi, nöyrästi se käynnistyi. Kävi miten kuten, kävi kuitenkin.

Tutkittiin, rustattiin, säädeltiin ja väänneltiin, potkuriakin. Vaan sieltä se sydän löytyi. Koneella on tunteet, kuten aiemmin todettiin. Wickströmmikin käynti tasoittui vasta kun uskalsin viedä sen ulos Muskonlahdelta. No, olihan niitä pari yritystä. Mitäpä niistä.

Kun lapsena katsoin, kuinka äitini serkkupoika puksutteli polvia ja kyynärpäitä myöten rasvassa keskimoottoriveneellä mummolani rantaan, ajattelin että ehkä minäkin joskus...!
Matkani varrella olen kipparoinut omia veneitä 29 tonniseen teräsalukseen asti. Mikään niistä ei ollut se oikea. Jälkeenpäin ajatellen on kuin olisi "huorin tehnyt".

Mää ja Wickströmmi lyötiin hynttyyt yhteen. Tälle kokonaisuudelle tuli vesille laskussa nimeksi " Old Höglund".

                SePe