Seppo Peltola.2005

KIPPARIN LYHYT OPPIMÄÄRÄ
    
I    LAKIA JA KÄSITTEITÄ

Luonto ei lue lakia, mitä nyt vapaasti näyttää tulkitsevan omaansa, luonnonlakia. Vai mitä johtopäätöksiä pitäisi vetää sääoloista esimerkiksi menneeltä vuodelta. Vettä, vettä, myrskyjä, tuulista ja taas vettä taivaan täydeltä. Onneksi on kuitenkin pohjavedet saatu kuntoon. Kesää kohti mennään kuitenkin kohinalla. Hanki se vaan paksunee ja merikin sai jo ohuen jääpeitteen. Ensimmäisiä pakkasiakin on jo koettu. Nämä ihmeet on siis koettu tätä kirjoittaessani helmikuun lopulla. Olen kuitenkin melko varma että kesä tulee tänäkin vuonna, jonkunlainen ainakin.
Maalla on helppo olla viisas, kun merellä on hätä, sanoo  vanha sanonta. Yritetäänpä siis viisastella, viisastua tai viisailla yhdessä muutamien vesillä liikkumisen perusasian ympärillä.

Käsittääkseni käsitteet ovat asioita jotka pitäisi jollakin tavalla käsittää. Mieluummin tietysti oikein. Otetaanpa nyt vaikka esimerkiksi se laite jonka avulla vesillä liikutaan. Meriteiden kansainväliset säännöt väittävät ehdottomina että sitä laitetta tulee kutsua alukseksi. Olipa se sitten minkälainen vempele tahansa. Kaikki uivat laitteet, uppoumastaan, ohjailukyvystään, tai kyvyttömyydestään riippumatta ovat siis aluksia. Tämä sääntö antaa Raimon vanhalle ruuhelle ja tietysti Old Höglundillenikin huimasti lisäarvoa. Minäpä en lähdekään enää soutelemaan tai veneilemään, vaan ”alustelemaan”.
No tietysti moottoripaatti on konealus ja keppivene purjeet käytössä purjealus. Vaan eipä olekaan jos kippari lievällä tuulella nakkaa moottorin prutkuttamaan lisävauhtia purjeiden lisäksi. Kipparista tulikin hetkessä konealuksen päällikkö. Tämähän ei ole muuten tärkeä asia, mutta mokoma pikku temppu vaikuttaa heti esimerkiksi väistämissääntöihin kumoamalla purjealuksen tietyt etuoikeudet väistämis –ja ohitustilanteissa.

Alus on siis laite jolla liikutaan vesillä. Ollaan kulussa.
Nyt tulee sitten oikea lakitermien kielikukkanen:  ” Alus on kulussa, kun se ei ole ankkuroituna, maihin kiinnitettynä eikä karilla”. Siinäpä siis merelliset pysäköintisäännöt. Entäpäs seuraava: ” Aluksen pituus ja leveys tarkoittavat sen suurinta pituutta ja leveyttä. Toistensa näkyvissä alukset ovat silloin, kun toinen voidaan näkemällä havaita toisesta”. Hienoa että on näin selkeät, yksiselitteiset määräykset olemassa.

Herrana ja hidalgona paatissa, anteeksi aluksessa huseeraa aluksen päällikkö. Kansanomaisesti kippariksi tituleerattu, niin kuin nyt esimerkiksi allekirjoittanut. Laki kylläkin lähtee väittämästä, ettei minkäänlaista alusta saa kuljettaa henkilö jolla ei ole siihen riittävää kykyä ja taitoa. No, tämähän on vähän niin kuin itsetuntokysymys. Oletteko muuten kuulleet että rekisteröityä alusta ei saa kuljettaa jos ei ole vielä ehtinyt hankkimaan 15 vuoden elämänkokemusta. Rekisteröinnin kiemuroihin palataan ehkä myöhemmin, koska se vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan.
Tälle päällikölle, siis kipparille, lyödään painolastiksi melkoinen velvollisuuksien taakka kyvyn ja taidon lisäksi. Tulee esimerkiksi avunantovelvoite merihädässä olevalle ja meriliikennettä uhkaavaan vaaraan reagoimisesta. Päällimmäisenä kipparin ohjeistuksessa keikkuu kuitenkin velvoite noudattaa kaikessa toimessaan hyvää merimiestapaa. Sepä pitää sisällään muutakin kuin käden tervehdysheilautuksen toiselle venekunnalle. Siis hyvät tavat. Niistäpä ei näytä pääsevän irti merelläkään, vaikka joku on väittänytkin että kaikki muu on turhaa, paitsi purjehtiminen. Joskus kyllä näyttää että hyvän merimiestavan noudattaminen on vain promilleista, tai sen osista kiinni. Hyi sentään.

Onneksi kipparilla on myös oikeuksiakin. Onhan hän aluksen ylivertainen diktaattori ja auktoriteetti. Kipparin sana on paatissa laki. Olen joskus käyttänyt tästä muutamaa omakohtaista esimerkkiä ajalta jolloin Oulun merialueella liikuskelin 28 jalkasella HT veneellä ja myöhemmin  52 jalkasella, 29 tonnisella teräspaatilla.
Kun kippari käskee, totellaan heti ja kysellään vasta jälkeenpäin että miksi, on hyvä sääntö. Otetaanpa esimerkki rantautumisesta esim. luonnonsataman rantakalliolle. Kippari ajaa fiinisti ja hitaasti keulaa kohti kalliota tarkkaillen samalla tuulen ja aallokon ym. vaikutusta ja mahdollista peräankkuria. Keulassa seisoo ehkä puoliso polvet tutisten ja kuulee kipparin käskyn: ”Hyppää”. Jos siinä kääntyy kyselemään tai taivastelemaan että joko nyt tai muuten nynnyilee, voi tilanne olla jo ohi. Ties vaikka vaaratilanne syntymässä. Toinen Hauskakin tilanne syntyi aikanaan oman epäselvän komentoni ansiosta. Olimme ajamassa kyljittäin laituriin tuulen alapuolelle. Keulaköydessä oli mies ja toinen perässä. Keulamies hyppäsi laiturille, mutta tuuli alkoi painaa perää ulos laiturista, jolloin karjaisin perään: ” Vieläkö se köysi on veneessä, senhän pitäisi olla jo laiturilla”. Kuuliainen miehistön jäsen irrotti köyden veneestä ja heitti koko vyyhden laiturille. No, 3,5 metrin loikalla pääsin laiturille nakkaamaan köyden toisen pään takaisin paattiin. Että tarkkana pitää olla, käskyissäkin.

Pitänee vielä itsekin selvitellä yksi asia. Onhan tunnettua että aluksen päällikkö voi vihkiä avioliittoon. Vaatineekohan se jotain erityistutkintoja vai pitääköhän esimerkiksi mennä kansainvälisille vesille tai jotain muuta kommervenkkejä. Olisihan se mahtavaa vihkasta joku pari vaikkapa Old Höglundin konekopan päällä seisten.

Ensi viikolla taidetaan tutkailla erilaisia pakollisia ja muuten vaan mukavia venevarusteita.